14 January 2014

Fiiliksiä vaihtoon lähtemisestä

Hahah näin kouluhommia vältellessä on hyvää aikaa postailla..
Kuitenkin ajattelin nytten tulla kertomaan teille vähän mun tän hetkisiä fiiliksiä ja ajatuksia tästä vaihtoon lähtemisestä!

Aina kun oon aiemmin haaveillu vaihtovuodesta, oon ajatellu sen täydellisenä vuotena jossain lämpimässä maassa ilman koti-ikävää ja että kaikki sujuis hyvin. Myös suurimmassa osassa vaihtariblogeista kerrotaan vain kaikki vuoden hyvät puolet ja tapahtumat, ja ne ikävät asiat jätetään sitten omaan mieleen. Nykyään tiedän, ettei se vuosi tuu todellakaan olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan tulee olemaan myös alamäkiä.
Aika monelta vaihtarilta oon kuullut, että on turha suunnitella vuottaan etukäteen. Ei sitä oikeasti tiedä millaiselle alueelle pääsee ja minkälaisia ihmiset kohdemaassa on vastassa. Kuitenkin ihan varmasti jokainen on suunnitellut vaihtovuottaan etukäteen! Niin oon mäkin ja toivon, että tuun mun vaihtovuotena kokemaan ihan uusia asioita, tunteita ja kokemuksia. Vielä mun on vähän aikaista näitä suunnitella, kun ei oo edes sitä maata tiedossa ja en oo myöskään yhessäkään mun maavaihtoehdoista käynyt (Btw, muutin niitä tossa sunnuntaina ja ne on nytten 1.Australia/NZ 2.USA 3.Brasilia 4.Meksiko). Ehkä teen sitten postauksen mun odotuksista kun saan tietää maan!
Hehheh vaihtarikiloja ootellessa.... hope not

Tällä hetkellä tietenkin eniten jännittää mihin maahan pääsen, mutta kun tulevaisuutta miettii niin kyllä muitakin asioita mielessä pyörii: Millasia mun perheet tulee olemaan? Saanko kavereita? Pääsenkö jatkamaan jotain vanhaa harrastusta tai aloittaa uuden? Miten muhun suhtaudutaan sielä? Jos pääsen Brasiliaan tai Meksikoon, niin kuinka opin uuden kielen?


Sitten taas kun miettii asioita mitä tapahtuu täälä Suomessa mun poissaolon aikana, niin suurin asia minkä uskon muuttuvan ja kasvavan on mun pikkuveljet. Molemmat on tällä hetkellä alle 2-vuotiaita, eikä varmaan tuu muistamaan mua ku tuun takas. Toi asia mua eniten huolestuttaa, en usko/toivo muiden juttujen sitten niin kauheasti muuttuvan täällä sillä aikaa. Mutta tuntuu se aika pahalta, että sun omat veljet ei varmaan tunnista sua ja pitää ihan ventovieraana ku tuut takas. No, enhän mäkään muista mun ihan vauva-ajoista mitään, mutta silti pahalta se tuntuu.


Mutta odotan todella innolla tulevaa vaihtovuotta, tulipa siitä minkälainen tahansa.  Mihin ikinä mä päädynkään, niin siitä tulee varmasti ihan mahtavaa!!! Vihdoinkin voin sanoa että tänä vuonna mä lähden vaihtoon!


Millasia postauksia te haluisitte mun tekevän, jotain vaihtoon liittyvää vai joitan muuta? Kertokaa toki :) Ja oon aatellu tehä lähiaikoina My day-postauksen, niin haluatteko että kuvaan sen kuvina vai videolle?



 ♡: Minttu


6 comments:

  1. Eikää vähä kivaa, Kurikasta lähtee sit tänäkin vuonna vaihtari maailmalle! On ihanaa lueskella sun fiiliksiä täältä kun muistaa itekin miltä se innostus ja odotus ja papereiden täyttäminen ja koko prosessi tuntui. Ja sit kun sai tietää varmasti että oikeesti pääsee vaihtoon! Odotas vaan kun saat tietoon sun maan ;)

    Mä pääsin mun ekaan vaihtoehtomaahan, Italiaan, mutta mulla oli sama asenne kuin sulla, että vaikka en pääsisi mihinkään niistä mun maavalinnoista niin vuodesta tulee varmasti ihan mahtava. Ja just toi asenne kannattaa pitää, koska joka tapauksessa sä opit tuntemaan erilaisen kulttuurin, saat uusia tärkeitä ystäviä elämääs ja mahtavia kokemuksia ja muistoja! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua kiitos ihanasta kommentista :)
      Hahah uskon! Ja voi kyllä sitä maatietoa on jo ooteltu mun mielestä ihan tarpeeks...:D
      Ja oon niin samaa mieltä tosta asenteesta! Muuten onko sulla menny hyvin sielä Italiassa? :)

      Delete
    2. On mennyt tosi hyvin, mä rakastan tätä paikkaa, vaikka asunkin tosiaan 1500 asukkaan kylässä, hehehee... Ihmiset on niin ystävällisiä, ruoka on hyvää ja kaikki on mahtavaa, mutta koulunkäynti on rasittavaa, kun en tee oikeestaan yhtään mitään ja joutuu vaan istumaan päivät pitkät ja kuunnella kun opettajat paasaa italiaksi... D: on tullut kyllä niin ihania muistoja jo ja aika on mennyt lentämällä, en käsitä että oon ollut täällä jo muka melkein puoli vuotta! :o

      Delete
    3. Voi ku kuullostaa niin ihanalta :) Aa uskon et koulujuttu on rasittavaa, mut oota vaa ku pääset takas Suomeen opiskelee...:D
      Apua kaikki sanoo tota että sielä kuluu aika niin nopeesti! Tääl se tuntuu iha päinvastaselta, ainaki vielä. Tuntuu kans oudolta et mun lähtöön on vähä päälle puol vuotta!

      Delete
  2. Tosi kivan olonen blogi sulla! Itekki oon lähössä vaihtoon, Kanadaan ja STS:n kautta :) Apua mua jännittäis niin paljon toi, että mihin maahan päätyy, vaikka ei sillä loppupeleissä varmasti niin suurta merkitystä edes ole!
    http://iida-aleksandra.blogspot.fi/ tossa mun blogi, jos kiinnostaa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Ooi kuullostaa ihanalta :) itekki harkittin monta kertaa et laittaisinko kanadan tohon listaan mut se vaan jäi sitte pois. Niinpä ei sillä maalla niin kauheen suurta merkitystä oo, mut pakko sitä on jännittää :D
      Joo kiinnostaa, käyn kattoos! :)

      Delete