2 January 2014

Exchange year

Oon haaveillut vaihto-oppilaaksi pääsemisestä ala-asteelta asti. Silloin se oli vielä yksi niistä suurista unelmista, joka vaikutti mahdottomalta. Yläasteella olin muka realistisempi ja aloin haaveilla sitten kielimatkasta, kun vaihtoon lähteminen tuntui pelkältä unelmalta. Pari vuotta yritin vanhempia siihen mukaan suostutella, mutta en saanut myöntävää vastausta. Kaikenmaailman esitetteitä tilailin kotiin ja haaveilin vain enemmän. (Mulle tulee vielä tänäpäivänäkin ainakin kerran kuukaudesta niiltä järjestöiltä viestejä kielimatkoista...) Oikeestaan oon nytten onnellinen että silloin vielä sain kieltävän vastauksen vanhemmilta. En olis kyllä sillon vielä ollut valmis reissaamaan ulkomaille yksin.


Viime keväänä olin kipeenä ja kotona tylsyyksissäni aloin vihdoin oikeasti tutkimaan kuinka tällänen vaihto-oppilasjuttu olis mahdollista, enkä vain unelmoinut siitä. Koko päivähän siinä meni, etin eri järjestöjä ja listasin niiden hyviä ja huonoja puolia paperille. Siitä varmaan seuraavat viikot meni jutun hehkuttamisessa vanhemmille. Muistan myös sen hetken, kun viimeksi oli penkkarit, kavereiden kanssa katottiin kun he nakkelivat karkkia. Alettiin yhtäkkiä puhumaan tulevaisuudensuunnitelmista, ketkä päätyvät heitttelemään karkkeja ja ketkä ei. Siinä samalla sanoin kavereille, että mä muuten oikeesti lähden vaihtoon, että en tuu olemaan heidän kanssaan yhtäaikaa niiden rekkojen lavoilla. Muistan kun sain vain ihmetteleviä katseita ja "Aijoiksä oikeesti? Mä luulin että sä oot vaan puhunu siitä." Silloin mä sen päätin, että mähän lähden vaikka mikä olis.


 Mun listasta parhaimmaksi erottui yks järjestö, Rotary. Se vaikutti luotettavalta ja edulliselta, sekä se ei ole kaupallinen järjestö, vaan hyväntekeväiyysjärjestö. Rotareilla kaikki hakijat haastatellaan ja valitaan tarkasti, kaikki maksut ja asiat hoidetaan ite. Rotareita arvostetaan tosi paljon, ja heillä on hyvä maine ja verkosto ympäri maailman. Koska meen rotarien kautta, niin mulla tulee myös olemaan 3-4 isäntäperhettä vuoden aikana! Jos kiinnostaa, niin täällä on lisää tietoa tosta vuosivaihdosta.

Alotin hakemisen keväällä varmasti ajoissa, soittelin tänne Kurikan klubille että lähetetäänkö täältä vaihto-oppilaita tänä vuonna ja sain myöntävän vastauksen sekä pyynnön ottaa yhteyttä myöhemmin. No kesällä joskus heinäkuun aikana soittelin taas ja tällä kertaa mua pyydettiin lähettämään vapaamuotoinen hakemus. Sitten tuli kutsu haastatteluun lokakuun lopulle ja sen jälkeen pidettiin vielä jatkohaastatteluunkin. Kun sain hyväksytyn vastauksen mä en voinu uskoa sitä!! Enkä vieläkään tajua oikeesti, että oon lähössä vuodeksi maailmalle ja että mun unelmasta tulee totta! Ehkä sen tajuaa sitten viimestään lentokoneessa. Leijuin kuulemma maanpinnan yläpuolella pari viikkoa siitä ku mut oli valittu..:D



Seuraavaksi oli vuorossa sitoumuskaavake. Sitoumus oli vaan yksi lappunen, mutta yks hankala kohta siinä oli meinaa maiden päättäminen. Eli piti päättää neljä maata mihin sitoutuu menemään ja yksi niistä ei saanut olla englanninkielinen. Tiesin heti että mun ykkösvaihtoehto on Australia, sinne oon aina halunnut mennä ja muutenkin siellä on ihan erilainen kulttuuri kuin täälä. Muiden maiden kohdalla tulikin vähän ongelmia. Wikipediassa sitten vertailin eri maita ja valkkasin parhaat ja mun mielestä tosi erilaiset maat kuin Suomi on. Lopulta päädyin näihin maavaihtoehtoihin: 1. Australia 2. Uusi-Seelanti 3. USA 4.Brasilia.



Seuraavaksi edessä oli hakemuspaketti. Aluksi olin ihan pihalla koko hommasta kuinka se menee. Onneksi on ihanat vaihtarikamut, jotka osas auttaa ♥ Oon niin onnellinen, että nytten jo oon saanut tän tilaisuuden myötä aivan mahtavia kavereita. Kuitenkin hakemuksen tekoon kuului mm. Lääkärissä käyntejä, todistusten kääntämistä enkuksi, kirjeiden kirjoittamista, valokuvia, allekirjoituksia ja paljon erilaisia tietoja. Ei se kuitenkaan lopulta niin paha ollut, mitä olin pelotteluja kuullut.



 Nytten oon siinä vaiheessa, että saa vaan odotella.  Tai no "saa"...Tuntuu ihan oudolta, kun koko homman ajan on ite saanut tehdä juttuja ja vaikuttaa, mutta yhtäkkiä pitääki vain odottaa. Odottaa tietoa missä maassa tuun ens vuoden asumaan. Maan luultavasti saa tietää helmi-maaliskuussa. Keväällä on sitten vielä erilaisia koulutuksia ja kesällä onkin lähtö. Maasta riippuen se on heinä-elokuussa. Toisaalta tuntuu että siihen olis ikuisuus, mutta pian havahdun kun oonkin jo lentokoneessa.


Tässä nytte vähä alkuun tietoa tästä mun hakuprosessista, joka on nytten loppusuoralla. Ja tän postauksen kuvat on kaikki vanhoilta ulkomaanreissuilta. Heti tuli kauhee matkakuume ku niitä tätä tehdessä kattelin! Onneks tietää jo ettei oo kauaa, että pääse ulkomaille pidemmäkski aikaa :)

        ♥: Minttu

2 comments:

  1. Ai kauhee, kun toi hakupaketin täyttö ja kaikki fiilikset on niin tuttu tunne mullekin! Oon kans lähössä tänä vuonna Rotarien kautta vaihtoon ja toivemaana yllättäin Jenkit :D oon täs pohtinu et pitäskö nykysen blogin tilalle perustaa vaihtoblogikin vai jatkanko vanhaan.. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahah uskon! Mitä muita maavaihtoehtoja sulla on? :)
      Hmm mä en tiä :D Ite varmaan jatkaisin vanhaan! Ja hei btw ooksä jo tossa rotaryvaihtareiden fb ryhmässä?

      Delete