Eli helmikuun aikana menin yhdeksäksi päiväksi rantalomalle Guarapariin karnevaalien ajaksi. Olin mun brasilialaisen kaverin kanssa, joka ei osaa yhtään englantia, joten olin oikeestaan ihan ekaa kertaa ettei ollut ketään auttamassa ja piti pärjätä ihan täysin portugalilla, ei voinutkaan vaan sanoa jotain sanaa englanniksi kun ei osannut selittää. Mutta toi oli tosi hyvä, sillä jo tona lyhyenä aikana mun portugali parantu ihan huikeesti ja kun palas niin oli ihan outoa yhtäkkiä puhua englantia tai varsinkin suomea. Reissu oli kuitenkin tosi hyvä ja tykkäsin tosta paikasta tosi paljon! Meidän asuntokin oli ihan täydellisessä paikassa, näille rannoille päästäkseen piti tehdä vaan yks kadunylitys ja oli jo perillä. Eli joka aamu kun herättiin, laitettiin bikinit päälle, aurinkotuolit kouraan ja mentiin aurinkoon makaamaan. Tää oli eka kerta kun pääsin matkustamaan pois täältä Rion osavaltiosta, toi oli siis Espirito Santosissa ja tykkäsin tosi paljon :)
Mun tähän viikkoon on mahtunut enimmäkseen koulua, paljon kävelyä ja uintia sekä saunomista, japanilaista ruokaa, videoiden tekemistä meidän kaverin Luizin syntymäpäiväksi joka on nyt Saksassa vaihdossa, Belo Horizonten reissun järjestämistä ja siitä intoilua päivittäin kaverin kanssa, vieläkin uuteen taloon tottumista, tajuamista kuinka vähän aikaa mulla on täälä jäljellä, vapaapäivä koulusta joka meni nukkuen sekä kavereiden kanssa paljon olemista! Vielä on viikonloppu edessä, mitään erikoisia suunnitelmia en oo vielä tehnyt, mutta kyllä varmasti jotain tekemistä löytyy :) Ainakin viikonloppuna ostan lentoliput tolle BHn matkalle, apua oon niin onnessani siitä, pääsen puhumaan suomea ekaa kertaa täälä!!










Missä uudet postaukset?
ReplyDelete