TOTUUS VIIMEAJOISTA

Okei, nyt päätin, että vihdoinkin on aika tulla kertomaan teille totuus.
Ei mennyt meidän unelmarantaloma ihan niinkuin suunniteltiin ja teille kerroin. Sinne kyllä mentiin perjantaina suunnitelmien mukaan. Saavuttiin myöhään joten ei paljoa sinä päivänä tehty, lauantaina mentiin koko päiväksi rannalle ja sunnuntaina tehtiin veneretki koko porukalla. Vielä olisi ollut viikko koko lomaa edessä, mutta maanantaina aamulla lähdettiinkin takasin kotiin hätäsesti. Mun hostperheen sukulaisista yksi oli ollut pian jo kuukauden sairaalassa ja silloin saatiin tieto, että tämä henkilö oli menehtynyt. Kun tulin rannalta aamukävelyltä, kaikki oli asunnolla hereillä itkien, samassa hetkessä mun hostvanhemmat oli jo matkalla takasin kotiin. Mulle ei ollut vieläkään selvinnyt koko tilanne, kunnes hetken päästä mun kaveri selitti kaiken. Jäin sinne mun hostveljen, hänen tyttöystävän, hostisoäidin sekä tuttavaperheen kanssa, eikä kenelläkään ollut mieltä jäädä rannalle (paitsi mulla...), joten pakattiin kaikki kamat ja lähdettiin kans takas tänne Teresópoliin. Ei ollut oikeasti yhtään mitään hajua mitä tehdä tollasessa tilanteessa; kaikki muut suree jonkun menetystä, mutta mä oon tuntenut koko ihmisen alle puol vuotta enkä tavallaan edes kuulu samaan perheeseen. Mitä tollaisessa tilanteessa oikeesti voi tehdä?

Sitten saavuttiin kotiin lopun porukan kanssa ja purettiin tavaroita yhdessä. Siinä kun olin keittiössä purkamassa kasseja, niin yksi näistä henkilöistä tuli sanomaan mulle, että "Sun on nyt parempi lähteä täältä, kun jäädä tänne kaiken sähellyksen keskelle." En tosiaankaan tiennyt mistä toi tuli, mutta en ollut vielä purkanut kassejani, joten otin ne ja lähdin suoraan bussilla kaverin työ. Matkalla kun kävelin, niin tuli oikeesti sellanen olo, että tässäkö sitä nyt ollaan kodittomana Brasiliassa. Paikasta, jota mä ajattelin kodiksi, niin heitetään noin vaan ulos. Sain kuitenkin yöpaikan toisen kaverin työtä, ja olisin saanut olla sielä niinkauan kuin tarpeellista. Kuitenkin parin yön jälkeen tuli hostäidiltä puhelua, että nyt pitää tulla takaisin kotiin. Ite en tosiaankaan ollut suunnitellut palaavani, vaan ajattelin yöpyä kaverilla kaks viikkoa kunnes vaihdan perhettä ja hakea vaan tavarat pois entisestä talosta. Pistin kaikkeni vastaan ettei tarvitsis palata, sillä tuntui ihan kauheelta että miten mut voidaan pakottaa paikkaan josta must just heitettiin pois noin vaan pahan paikan tullen? Soitin nvalle täälä ja yritin saada apua, mutta sieltä tuli kommenttia että älä viitsi olla lapsellinen, mulla ei oo tässä vastuuta vaan tää hostäiti on nyt mun äiti ja päättää mun elämästä. Tässä vaiheessa olin ihan valmiina hakemaan kaikki tavarat, pakkaamaan ja lähtemään oikeen äidin luokse Suomeen. En tajunnut kuinka Rotary, jonka kautta mut on lähetetty vaihtoon ja siihen luotetaan, voi yhtäkkiä heittää kaiken vastuun mulle aiemmin ihan tuntemattomalle ihmiselle. Vielä, kun edellisenä iltana käytiin kaverin kanssa rotarykokouksessa varmistamassa että voisin jäädä sinne kahdeksi viikoksi ja kaikki oli ok. Sinä iltana sitten hostäiti tuli hakemaan mut kotiin ja kaikki oli taas "normaalisti". Ei puhuttu koko asiasta mitään, eikä olla vielä tähän mennessäkään. Tiedän, että tää pitäis ratkaista ja mun pitäs sanoa kaikki ajatukset suoraan hostperheelle, mutta jotenkin pelottaa liikaa, sillä mut kerran laitettiin jo vain jaloista pois kun tuli ongelmia.

Tiedän, että tän tekstin kirjoittamisesta voi tulla mulle vielä jonkinlaisia ongelmia, jos tietyt henkilöt lukee tän, mutta haluan olla rehellinen täälä ja kertoa kaikesta, mitä vaan ikinä voi vaihdossa tulla eteen. En ikinä olisi kyllä ajatellut, että tällästä tuun elämässäni kokemaan. Kuvitelkaa, että meette vieraaseen maahan ja alatte luottamaan ihan tuntemattomiin ihmisiin, kutsumaan heitä perheeksi ja heidän taloa kodiksi. Sitten kun tapahtuu jokin tradegia, niin ensimmäisenä sut heitetään ulos, et ookkaan enää osa perhettä niinkun ajattelit ja talo jota luulit kodiks, onkin yhtäkkiä paikka mihin ei voi mennä. Siinä laukkujen kanssa kävellessä bussipysäkille, kun ajattelin tätä ja tajusin koko asian, että tässä sitä nyt ollaan ihan vieraassa maassa ilman paikkaa mihin mennä, kodittomana. Ei kyllä kuulu mihinkään elämäni huippuhetkiin. Ja myöhemmin kun pakotetaan palaamaan tänne samaan taloon, josta juuri heitettiin ulos,  ilman muita vaihtoehtoja ja niinkuin mitään ei olisikaan tapahtunut.

 Eli nyt oon ollut täälä samassa perheessä, mutta sunnuntaina kuitenkin vaihdan uuteen perheeseen. Meen mun kaverin, belgialaisen vaihtarin Elenan, hostperheeseen ja Elena tulee tänne. Odotan innolla, että vihdoinkin se perheenvaihto tapahtuu ja toivottavasti moni asia muuttuu paremmaksi samalla, mutta samalla on alkanut myös jännittää, että miten sielä sitten sujuu. Innolla kuitenkin oon pakannut jo lähes kaikki tavarat ja oon valmis lähtemään tästä talosta!

Mitä muuta mun viimeaikoihin on kuulunut niin kesäloman loppuminen ja koulun alkaminen. Seitsemältä alkavat koulupäivät ja koulupukuun kuuluvien pitkien housujen ja lenkkarien pitäminen kuumina päivinä ei kyllä kuulu mun lempiasioihin. Vielä päälle, että mentiin nyt kolmoselle eli viimeiselle vuodelle, joten kaikkien oletetaan opiskelevan enemmän. Mikä oikeestaan tarkottaa mulle vaan että tunneilla pitää pysyä hereillä eikä vaan voi nukkua koko päivää. Mun viime viikonloppuun kuului tutustumista Katan, unkarilaisen vaihtarin, kanssa taas Brasilialaisiin kuuluisiin näyttelijöihin ja malleihin ihan tietämättämme, mikä oli kyllä älyttömän hauskaa. Mistäs me ulkomaalaiset voitaisiin tietää brasilialaisia kuuluisuuksia, parasta oli kun he vielä tuli juttelemaan meille ja pyytämään seuraansa eikä meillä ollut mitään hajua ketä ne oli, kun vasta jälkeenpäin :D Myöskin tammikuun aikana tuli puoli vuotta Brasiliassa täyteen!

Voin sanoa, että tämä kesäloma täälä oli elämäni paras. Vain kahteen kuukauteen mahtui niin paljon asioita. Oli matkustamista, tosi paljon uusia tuttavia ja kavereita, juhlia, joulu ja uusi vuosi, paljon grillijuhlia, aurinkoa, uima-altaita ja ruskettumista, kookovesiä rannalla, hauskimpia hetkiä vaihtareiden kesken, turkoosi meri, synttäreitä,  Suomen ikävöimistä, liikaa funkya juhlissa, bikinejä ja vesiputouksia, tuoreita hedelmiä, valmistujaisjuhlia, riippukeinussa makoilua, valokuvien ottamista ja joka hetken tallentamista, pelkissä havaianasissa kulkemista, kuumuutta, snorklaamista kilpikonnien kanssa, kaveruussuhteiden syventymistä, liian monta mäkkäri, sushi ja açai kertaa sekä rahan tuhlausta, Riossa käymistä ja ennenkaikkea elämästä täysillä nauttimista. Ja sitä haluan jatkaa myös mun loppuajan Brasiliassa ja ottaa tästä kaiken irti. Vaikka mitä vastoinkäymisiä tulee vastaan, niin ajattelen että kaikki kasvattaa, tää aika on ainutlaatuista enkä ikinä enään tuu kokemaan mitään tälläistä. (Enkä luultavasti ikinä tuu kokemaan kolmea kesää ja kesälomaa peräkkäin, joten nautin tästäkin nyt täysillä!!)