Lauantaina sää oli älyttömän hyvä ja ihan aamusta käytiin kaupassa hakemassa tuoretta leipää, jonka jälkeen käytiin pienellä kävelyllä taas rannalla!
Ostoskeskuksen keskusaukiolla oli valtavat jouluviritelmät jouluvaloineen ja liukumäkineen sekä tietysti sai käydä ottamassa kuvia joulupukin kanssa! On hiukkasen outoa muuten nähdä palmuissa jouluvaloja, sillä täälä kun ei ole lunta niin joulu tehdään sitten kaiken maailman välkkyvaloilla ja joulukoristeilla. Käytiin pitsalla nopeesti sielä ostarilla, jonka jälkeen lähdettiin satamakadulle joka oli ihan täynnä ihmisiä ja ravintoloita. Käytiin syömässä jäätelöt ja ottamassa kuvia "joulukuusen" kanssa.
Sunnuntaina kun herättiin niin sää oli vieläkin parempi, joten suunnattiin heti koko aamuksi kadun toiselle puolelle rannalle. Brasseissa on hyvä puoli kun oon vartin auringossa, niin heti on tullut jo bikinien rajat, joten kauaa ei tarvinnut auringossa maata! Siltikään en taida ihan vielä brassista mennä, sillä kun käveltiin Elenan kanssa sitä rantaa pitkin niin saatiin joiltain paikallisilta "veri beutiful" huutoja. Jälkeenpäin vasta tajuttiin että ois pitänyt huutaa jotain portugaliksi takas ja kattoa heiän ilmeet :D Kuitenkin kotimatka odotti ja piti lähteä ajelemaan takasin tänne Teresópoliin :( Ei olis millään halunnut, sillä oli niin ihanaa vihdoinkin päästä rannalle ja mereen uimaan. Kuitenkin tammikuussa palataan samaan paikkaan vielä 9:ksi päiväksi, joten ei hätää! Ennen kuin lähdettin ajamaan kotiin, niin ajettiin vuorille sellaselle pikkutielle mikä oli kaktuksien ympäröimänä. Sieltä pienten eksymisten jälkeen saavuttiin aukiolle, josta näki melkein koko kaupunkin sekä rantoja ja kauas merelle, ihan uskomaton paikka sekin!! Rakastuin joka paikkaan missä vaan käytiin tuolla ja niitä on vaikea sanoin kuvailla eikä kuvissakaan ne paikat oo kokonaan edukseen, vaan ne pitäis ihan itse nähdä ja kokea!
Tää reissu oli niin ihana, alun pieniä ongelmia ottamatta. Rakastuin koko paikkaan, enkä voi vieläkään uskoa kuinka upeita ne kaikki rannat oli ihan sinisine vesineen. Mun puhelimen netti ei toiminut koko reissun aikana, mikä oli ihan älyttömän hyvä juttu, sillä en roikkunut siinä ja nautin täysillä kaikesta! Tuolla tajusin, että kuinka paljo oikeesti tykkäänkin olla täälä ja kuinka upee maa Brasilia on! Samalla kyllä alko ottaa päähän, että miks mua ei oo laitettu mihinkään rantakaupunkiin, kun esim Riokin on niin lähellä....
Tätä kirjottaessa kaikki sanat piti miettiä kahteen kertaan, sillä ekana tuli mieleen vaan praia ja mar portugaliksi kun yrittää kirjottaa rannasta ja merestä, mikä on vaan hyvä asia! Tosiaan nyt oon vihdoinkin kesälomilla ja ne oon alottanut uima-altaalla rennosti ottaen ja eilen vietin itsenäisyyspäiväni Riossa, ei vois parempaa olla. Eli ei tosiaankaan tunnu joulukuulta, varsinkaan ilman lunta ja joulukalenteria sekä tietysti perhettä. Joulun lähestyessä on ruvennut ahdistamaan ihan hirveästi, nyt haluisin vaan käydä joulunajan Suomessa nopeesti ja sitten palata tänne. Koti-ikäväkin alkaa iskemään, kun joka päivä kuulee täälä joulusta ja suunnitellaan että mitä tehdään perheen kesken ja niin edelleen. En ees pysty ajattelemaan koko joulupäivää vielä..Kuitenkin, niin kuin on sanottu että tää joulu on pahin aika, minkä huomaan nytten, ja sitten uuden vuoden jälkeen helpottaa ja eikä haluakaan enää lähteä. Sitä aikaa odotellessa!
Boa noite ♥♥



















No comments:
Post a Comment