KAKSI KUUKAUTTA BRASILIASSA

Nyt on tosiaan kaks kuukautta takana täälä Brasseissa ja ajattelin tulla vähän purkamaan mun ajatuksia siitä.

Täälä kaikki sujuu siis tosi hyvin, kaikki menee normaalisti eikä mitään suurempia ongelmia oo. Joku kysy multa tossa kysymyspostauksessa, että elänkö nyt sitä elämää mistä unelmoin, niin vastaus on ehdottomasti joo! Jos joku siellä vähäänkään on miettinyt vaihtoon lähtemistä, niin ehdottomasti kannattaa. Tää on niin mahtava kokemus ja varmasti kasvattaa sua ihmisenä todella paljon, sillä mitään helppoa tää ei tosiaankaan oo. En haluu antaa sellasta kuvaa, että kaikki täälä menis täydellisesti, että aina ois tekemistä ja kavereita eikä ikinä koti-ikävä tai tylsää, ei tosiaankaan mee noin. Itelläni oli tollanen kuva kun unelmoin vaihtovuodesta, sillä sellasen kuvan ite sain muiden blogeista ja kertomisista, mutta ite haluan ja yritän olla mahdollisimman rehellinen. Myös täälä on niitä kauheita päiviä kun haluis vaan jäädä sänkyyn nukkumaan tai kun ei ole mitään tekemistä. Mutta sekin on vain osa tätä kokemusta, se on se kasvattavin osuus ja myös siihen pitää osata varautua. Niitä huonoja päiviäkin on, ne vaan opettaa ja kasvattaa sekä kaikki hyvät päivät korvaa kyllä muutaman huonon.

Voin sanoa, että nyt jo tän kahden kuukauden aikana oon kasvanut ihan älyttömästi (ja tarkotan nyt siis henkisesti, ei oo tullu vaihtarikiloja ei hätää), ja voin sanoa että täältä ei tuu sama Minttu takasin, joka lähti kaksi kuukautta sitten Suomesta. Nautin täälä joka hetkestä täysillä, kokeilen uusia asioita, harrastan ja käyn ulkona kavereiden kanssa. Oon oppinut arvostamaan asioita meillä Suomessa ja tajunnut kuinka hyvin mulla on asiat. Mutta myöskin koti-ikävä on alkanut vaivaamaan edellisen viikon aikana. Suomessa mulle syntyi pikkusisko, joten oon ollut nyt aikaisempaa enemmän yhteydessä kotiin. Tällä hetkellä Suomessa on myös syksy alkamassa joka on mun lempivuodenaika eikä se helpota asiaa yhtään. Syksyyn liittyi aina mun synttärit, pimenevät ja viileät illat, illat kotona perheen kanssa ydessä, kynttilöiden polttaminen, takassa tulen pitäminen ja kaikki tollanen mistä tykkään tosi paljon. Tänään äitin kanssa puhuttiin skypessä viikonlopuista ja varsinkin sunnuntaista kun aina löhöiltiin kotona tai mökillä yhdessä, syötiin karkkia, katottiin telkkaria, ei meikattu tai laitettu hiuksia, saunottiin ja oltiin vaan rennosti. Mä rupesin melkein itkemään kun ajattelin noita viikonloppuja ja perhettä ja Suomea ja kaikkea mahdollista. Täälä mulla on kyllä "perhe", mutta ne on oikeesti vaan hostperhe ja oon vieraana täälä. Ne on kyllä todella mukavia ja en tosiaankaan nyt valita heistä tai mitään, en tiedä tajuaako joku, mutta mulla on ikävä sitä tunnetta kun on oman perheen kanssa;Voit olla rennosti niiden seurassa, ei tarvi miettiä mitä puhut tai voinko mä nyt tehdä näin vai en ja se perhe oikeesti rakastaa sua ja teillä on omat vitsit keskenään. Täälä oon kyllä osa perhettä, mutta ei se kuitenkaan ole samanlaista, kun nämä nauraa omille vitseilleen tai puhuu portugalia keskenään,. En mä voi tolle brasilian mamalle ikinä samalla tavalla puhua kun mun omalle äitille Suomessa,eikä se myöskään ymmärrä mua niinkuin oma äiti. Ei siinä vaan oo sitä samaa tunnetta, sillä ei ne oo sun oikee perhe vaan juurikin hostperhe.

Brasiliassa on tosi helppo saada kavereita, sillä ennenku ees huomaat jotain ihmistä niin ne on jo ite tullu juttelemaan sulle ja tutustumaan suhun. Ne myöskin pyytää sua tekemään kaikkea niiden kanssa ja haluaa viettää aikaa yhdessä. Se on ihanaa ja mulla on täälä jo todella paljon kavereita. Kuitenkin ystävien saaminen ja tekeminen on ihan eri asia. Täälä kaikilla on omat kaveripiirit ollut jo useita vuosia ja niihin on tosi vaikea päästä. Kyllä ne sua pyytää mukaan ja tulkkaa mitä puhuu, mutta ei nekään sitä kokoaikaa jaksa, vaan sillon tulee itelle aika olla aktiivinen. Mä yritän aina pyytää mun kavereita tekemään jotain, jos meillä ei ole vielä mitään suunnitelmia ja oon kyllä ite mahdollisimman aktiivinen. Isoin este on kielimuuri, en vielä osaa tarpeeksi hyvin kieltä että voisin vaan mennä tutustumaan uusiin ihmisiin, enkä edes tapaa uusia ihmisiä kun liikun vain samojen kanssa, mutta en oikein voi liikkua yksinkään missään. Kaipaan sitä, kun on läheisiä ystäviä, joille voit avautua ja kertoa kaiken sekä olla oma outo itses miettimättä mitään.

Mutta kuitenkin kaikki täälä sujuu tosi hyvin, välillä on pieniä vastoinkäymisiä, mutta ne vain kuuluu asiaan. Olen jo tottunut elämään täälä; kavereita löytyy, hostperheen kanssa menee hyvin, käyn koulussa (mutten kyllä tee sielä mitään..), ikävöin kotia, käyn rotarykokouksissa viikottain, opiskelen portugalia, aloitin boxingin harrastamisen ja yritän tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, eli ihan normaalia vaihtarin arkea täällä siis. Rakastan Brasiliaa ja sen kulttuuria sekä ihmisiä älyttömästi, ja tykkään olla täälä tosi paljon! Ihmisten läheisyys, poskipusut, small talk, rentous ja kaikki mahdollinen, elän juuri nyt sitä unelmaa mistä oon haaveillut. Haluan ottaa tästä kaiken irti, ottaa kuvia muistoksi ja elää hetkessä, tietenkin on ikävä kotia, muttei se ole mielessä kokoaikaa. Olen jo nyt kokenut älyttömästi asioita, enkä voi edes kuvitella mitä mulla on vielä edessä ♥

Eilen oli noite espanhola mun sukulaisten ravintolassa, kun serkku lähtee takaisin Espanjaan huomenna :( Se oli ihan parasta seuraa mulle, aina puhu mun kanssa englantia ja kysy miten kaikki sujuu ja onko kaikki hyvin, kävi boxingissakin  meidän kanssa ja kerto kaikki parhaat shoppailupaikat Riossa. Toivottavasti seuraavan kerran nähdään heinäkuussa vielä ennenkuin mä lähden Suomeen. Raisa lupas kuitenkin tulla vierailemaan kylmään Suomeen sitten myöhemmin mua kattomaan ♥♥