FIILIKSIÄ

Koulussa mulla on enää jäljellä lauantain päättäjäispäivä. Vihdoinkin alkaa se joka vuosi yhtä odotettu kesäloma ja koulu loppuu. Tänä vuonna en kuitenkaan tiedä oonko siitä niin innoissani. Tiedän, että tän kesäloman puolivälissä mun elämä tulee muuttumaan totaalisesti. Muut mun ikäset jatkaa elokuussa lukion kakkoselle, kun taas mä meen maapallon toiselle puolelle, alotan uudessa koulussa, uusien luokkakavereiden ja opettajien sekä uuden kielen kanssa. Se on samalla niin mahtavaa, jännittävää, ihanaa, pelottavaa ja kaikkea mahdollista. Tällä hetkellä mun kaikki tunteet tästä vaihtovuodesta on sellastakin sekamelskaa että huhhuh. Mutta niin on kuulemma muillakin vaihtareilla ennen vaihtovuoden alkamista, että tää on ihan normaalia (kai).

Seuraavan kerran mä astun suomalaiseen koulun yli vuoden päästä. Tietenkin se on ihanaa ja ihan rentoakin ettei tarvi "kunnolla" opiskella vuoteen. Mutta silti mulla on siitä ihan oudot fiilikset. Mä oon pikkuhiljaa tajuamassa mihin mä oon ryhtynyt. Olishan se helppoo vaan jatkaa syksyllä kakkoselle ja elää tätä normaalia, mun mielestä jo liian tylsää ja rutiininomasta elämää täälä. Mutta ei, mä haluun jotain muutosta. Muutakin muutosta, kuin siirtyä koulussa ykkösten sohvalta istumaan kakkosten sohville. Mä oon ala-asteelta jo tienny että haluan ja tuun myös joskus menemään vaihtoon. Nyt tuntuu niin oudolta, että se on oikeesti mulla ihan pian edessä. Vaihtovuosi ei tuu olemaan vaan joku reissu vuodeksi johonkin uuteen paikkaan, ei todellakaan. Se tulee luultavasti olemaan suuri muutos, toivottavasti parempaan, ja maailman ihanin, kasvattavin ja muistorikkain kokemus ikinä. Jo ennen vaihtoa musta tuntuu että oon kasvanut ihan älyttömästi, entäs sitten sen aikana ja jälkeen? En osaa ees kuvitella vielä kuinka paljon mun pitää oikeesti sielä itsenäistyä ja muuttua sopeutuakseni uuteen elämäntapaan. En osaa ees vielä kuvitella itteeni täälä Suomen lentokentällä sanomassa heippoja perheelle..

Välillä mä mietin, että tää on kuitenkin vaan vuosi. Tavallaan se on paljon, mutta kuitenkin tosi vähän. Se on vaan vuosi sun elämästä, miks siitä pitää puhua ja hössöttää niin paljon jo etukäteen? Tällä hetkellä haluisin vaan nauttia olostani Suomessa, ja olla miettimättä tulevaa. Se lähtö tulee sittenkun tulee. Välillä ärsyttää hostsiskon viestit ja jatkuva päivien laskeminen (silti teen sitä kokoajan), koska mitä väliä sillä montako päivää on jäljellä. Yhtä lailla niistä jokasesta päivästä pitäis nauttia ja elää täysillä, oli niitä jäljellä sata tai kolme. Tiättekö mitä tarkotan? Enkä tarkota tätä tosiaankaan millään pahalla mun siskosta, joka on maailman ihanin ihminen, mutta välillä on itellä vaan itellä sellasia päiviä ettei jaksais kaikki kiinnostaa. Totta kai mä oon vasta nuori, eli mulle tää yks vuosi on oikeesti iso asia. Mitä lähemmäs lähtö tulee, sitä enemmän mä ajattelen sitä ja mun tulevaa elämää Brasiliassa. Ei mee tuntiakaan etten ajattelis sitä, mikä tuntuu kyllä aika oudolta, mutta niin ihanalta samalla! Mulla on kokoajan niin ristiriitaset tunteet tästä vaihdosta. Se on mun elämän hienoin asia ja oon niin ylpee itestäni että oon menossa. Kovinkaan monet ei myöskään saa tällästä tilaisuutta, joten oon ihan älyttömän kiitollinen kaikesta ja kaikille, varsinkin mun vanhemmille ja rotary klubille tästä tilaisuudesta. Mutta niinkun edellä sanoin, niin kyllä se myös ärsyttää ja pelottaa, ja välillä tulee niitä fiiliksiä et miks mä ees oon lähössä, kun mulla on täälä jo kaikki hyvin. Mulla olis ihan liikaa kerrottavaa näistä fiiliksistä ja kaikesta mitä tapahtuu tän vaihdon suhteen ja mitä niistä ajattelen, mut jotenkin niitä on vaan niin vaikeeta kirjottaa ja saada selkeesti tähän tekstinä.

Oon alkanut jo kuulla tätä vaihtareille varmasti tuttua lausetta "Jännittääkö sua yhtään?" Mä en tiedä. Oon tekemässä mun tän hetkisen elämän suurinta muutosta, enkä tavallaan tiedä yhtään mitä tulevaisuudessa on edessä. Mä tiedän, että heinäkuun 20. päivä oon Helsinki-Vantaan lentokentällä lähdössä Brasiliaan.  Mä tiedän, että mulla on perhe ja oma huone odottamassa mun uudessa kodissa. Tiedän, että mulla alkaa brasilialainen koulu elokuun alussa. Mitäs sen, tai sitten koko vuoden jälkeen? Mulla on vaihtovuoden jälkeiset tulevaisuuden suunnitelmat ihan auki, enkä oikeestaan edes halua murehtia niitä vielä. Nyt pitää vaan elää tässä hetkessä ja yrittää nauttia kaikesta. Tällä hetkellä mä yritän nauttia Suomesta ja sen kesästä, ruuista, saunomisesta, pikkusisarusten ja kaverien kans olemisesta, omasta kodista ja sängystä, skootterilla ajamisesta, ihan kaikesta mahdollisesta. Alle kahden kuukauden päästä elän Brasiliassa ja nautin brasilialaisista asioista. Nyt mä vaan yritän elää hetkessä miettimättä turhia. Siks mutustakin tässä samalla reissumiehen tosi tumma ruisleipää, yritän syödä sitä nytte mahdollisimman paljon ennen lähtöä. En vaan tiä kuinka tuun selviämään vuoden ilman sitä, se on niin hyväää...

♥♥ Minttu